Taidekeskus Ahjossa esittelen kaksi ääni-installaatiota,
jotka linkittyvät toisiinsa työn ja vapaa-ajan kautta. Olen
havainnoinut taiteellisessa työskentelyssäni, millaisen henkisen
paikan koti ja sen tuottamat arjen puuhat muodostavat vastakohtana työelämän
yhä epänormaalimpien odotusten edessä. Koksi-salissa
on esillä pullantuoksuinen TAHROJA-ääni-leivinpaperi-installaatio
ja Hiili-tilassa on esillä installaatio Huhuu oot sä unohtanu
mut?, jonka puhuva Pikku-viirevehka-viherkasvi on vailla huolenpitoa.
Pitkät pullapitkojen ja marjapiirakoiden jättämiä
jälkiä sisältävät leivinpaperit ovat Oululaisen
leipomolta saatuja. TAHROJA-ääni-installaatiossani olen etsinyt
tahrattujen papereiden ja kodin äänimaailman kautta vastauksia
vapaa-ajan ja työn sopivaan suhdetilaan. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa
15.6.2009 huomioitiin työuupumusta: masennus on lisääntynyt,
ja jo 700 000 suomalaista käyttää psyykelääkkeitä.
Luku on huimaava. Jutun mukaan pahoinvointi vain lisääntyy.
TAHROJA -ääni-installaatiossani olen pysähtynyt kotiini
ja kuunnellut sen ääniä. Jo opitut, aikaisemmin hyvää
oloa tuottaneet asiat ovat unohtuneet kiireen alle. Kodin äänet
voivat olla uhka tai suoja – ne ilmenevät hyvin henkilökohtaisilla
tasoilla. Installaatiossani olen pohtinut kodissa oloa yleisenä
hyvinvoinnin tapahtumana, jonka ulotan turvaksi yhteiskunnan uhkaavaa
kiirettä vastaan.
Mitä tulee elollisen hoitoon, Hiili-tilan installaation Huhuu
oot sä unohtanu mut? -teoksen taustalla on omakohtaista tulkintaa
siitä, kuinka viherkasvit kuolevat ikkunalaudalle. Teokseni kautta
ilmennän sitä, kuinka ihmisen henkinen tila näkyy ikkunalaudalla
nuukahtelevissa tai hyvin voivissa viherkasveissa. Jonni Roos kirjoittaa
seuraavaa Vantaan taidemuseon OTTO-näyttelyn näyttelykatalogissa:
"Laura Kärki on kiinnostunut ihmisen ja hänen lähiympäristönsä
vuorovaikutuksesta. Hän pohtii teoksissaan sitä, miten ihmisten
sisäinen maailma heijastuu hänen tavaroissaan ja hänen
kodissaan." Teos on ollut esillä Vantaan taidemuseossa 19.9.2008
- 3.1.2009 OTTO, Taiteilijat O Ry:n esittäytymisnäyttelyssä.
Teos on seuraavan kerran esillä marraskuussa 2009 Madridin Circulo
de Bellas Artes -museossa, jossa OTTO-näyttely esittäytyy
Suomi-tapahtumassa.
Tätä näyttelyä on suunniteltu maaliskuussa 2009
Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan residenssissä Cochinissa, Keralan
maakunnassa Intiassa. Olen valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta
vuonna 2006 ja olen osallistunut viime vuosina useisiin ryhmänäyttelyihin
sekä pitänyt useita yksityisnäyttelyitä. Kuulun
Suomen taiteilijaseuraan, Muu Ry:hyn sekä olen Taiteilijat O Ry:n
varsinainen jäsen.
Mika Salminen on koostanut teoksen kodin äänistä koostuvan
äänimaailman. Kiitän Mikaa, Oululaisen leipomoa leivinpapereista
sekä äitiäni kaikesta avusta. Kiitän myös Pohjois-Karjalan
taidetoimikuntaa residenssimatkamahdollisuudestani Intiaan.