Päättyneet näyttelyt

Taidekeskus Ahjo

Sysi
6.6.-27.6.2009
Terhi Vuotto maalauksia
"Kohtia, paloja"

Minua kiehtovat kuvat, joiden tulkinta on vapaa. Maalaukseni ovat abstrakteja teoksia, joiden
viitteellinen esittävyys on osin tietoista, osin sattumaa.

Teokseni ovat aistimusten ja mielikuvien yksityiskohtia, joita työstän makrokuviksi.
Makrokuvat ovat kuvitteellisia kohtia, paloja asioista ja esineistä.

Visuaalisena lähtökohtana käytän maalauksissani esimerkiksi ruokamaailmaa.
Koen ruuanlaiton maalauksellisena tapahtumana. Esim. jonkun raaka-aineen sekoittuminen toiseen
saa värit hetkeksi hehkumaan maalauksen tavoin.

Pinnat ja maalausjäljet ovat tärkeä osa teoksiani: maalikerrokset kuultavat toistensa läpi, paksu
värialue työntää ohuen alleen maalauksen sisuksiin ja eri tavoin levitelty maali luo maalaukseen
tiloja ja liikettä.

Maalaaminen on seikkailu, jossa muokkaan materiaa, hankaan maalipintaa, jätän jäljet fyysisestä
työstä, löydän uusia tiloja.

Olen Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija.

Näyttelyni teokset ovat mdf-levylle maalattuja öljyvärimaalauksia.

Karjalainen 25.6.2009, Olli Sorjonen, Värejä, ajattelua ja työpajan satoa.

Valokuva Sini Silvennoinen